Menomatka Chicagoon
Lähdimme aamulla ajamaan Chicagoon. Matka kesti noin 7-8 tuntia, jonka aikana olimme kolmessa eri osavaltiossa: Ohiossa, Indianassa ja Illinoissa, jossa Chicago on. Kymmenen henkeä lähti reissulle kaiken kaikkiaan, joista vain Travis oli amerikkalainen. Olimme vuokranneet kaksi autoa.
|
Matkalla satoi rakeita |
Hotellilla meillä oli ongelma, sillä meillä oli kaksi neljän hengen huonetta, mutta 10 henkiä kaiken kaikkiaan. Sanoin, että voin nukkua lattialla, mutta monen vaiheen kautta etelä-korealainen Sun nukkui kylpylässä poikaystävänsä kanssa ja minä pääsinkin sänkyyn.
|
Toinen hotellihuoneistamme |
Kävimme pitsalla läheisessä pitseriassa. Pitsat olivat oikein hyviä ja valtavia!
|
Poppoomme Sunia lukuun ottamatta vasemmalta oikealle: Eray (Turkki), Petri (Suomi), Yanda (Kiina), Jennifer eli Huan-Kua (Taiwan), Travis (USA), Yuan (Kiina), Yu-Chi (Taiwan), minä ja Mevan (Sri Lanka) |
Hyppäsimme ensin onnikan kyytiin, joka vei meidät lento-kentälle. Sieltä kävelimme lentokentän toisen päähän, jossa oli juna-asema. Junalla pääsimme keskustaan. Matka hotellilta keskustaan kesti noin tunnin.
|
Chicagon iltahämykuja |
|
Chicagon luistelijoita Millenium puistossa |
|
Eray, Mevaan, Yu-Chi, minä ja Petri kuvassa Pavun edessä Millenium Puistossa |
|
Minä erikoisessa asennossa Millenium Puiston laidalla |
Ilma oli yllättävän kylmä, jonka takia kävimme juomassa lämmintä juotavaa kahvilassa.
|
Minä, Kuan-Hua, Travis ja Yuan |
Jakaannuimme kahtia, joista muut kansainväliset pojat kuin minä lähtivät baariin ja loput palasivat kämpille.
|
Iltavalaistusta Chicago-joelta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti